Demokratiavaje Tuusulassa

26.5.2021

Ari Nyman, kunnanvaltuutettu, kuntavaaliehdokas (kesk.) Tuusula

Tuusulan kunnanvaltuusto päätti 8.2.2021 yksimielisesti, että valtuuston toukokuun kokouksessa päätetään hallintosääntömuutokset.

Pian valtuuston päätöksen jälkeen osa valtuutetuista huomasi, ettei pormestari Arto Lindbergillä ei ollut minkäänlaista kiinnostusta päätöksen eteenpäin viemiseen. Tuntui siltä, että asiankäsittely pyritään siirtämään vaalien yli.

Hallintosäännön muutospaineet koskevat lähinnä esittelyoikeuksien palauttamista myös kansliapäällikölle kuten vielä kaksi vuotta sitten hallintosäännössä oli.

Pitkän vitkuttelun jälkeen pormestari teki kunnanhallitukselle esityksen 17.5., missä kunnanhallitus vain tiedottaa valtuustolle, ettei pormestarin esittelyoikeuksiin ole tarvetta tehdä muutoksia. Päätös syntyi kunnanhallituksessa äänin 8–5.

Demarien, kokoomuksen, vasemmistoliiton ja perussuomalaisten edustajien mielestä Tuusulan valtuutetuille ei anneta mahdollisuutta päättää asiasta.

Tapaus osoittaa, ettei demokratia toimi Tuusulassa ja valtuutetut ovat lähinnä kuunteluoppilaita päätöksenteossa pormestarin sanellessa pelin säännöt. Ainoa mahdollisuus palauttaa demokratia Tuusulan päätöksentekoon on kuntavaalit 13.6. ja sen jälkeen paluu kunnanjohtajamalliin.