Politiikka ja Toiminta

Ajankohtaista

Kiinnostaako sinua, miltä Tuusula näyttää tulevaisuudessa? Entä minkälaisia oppimisympäristöjä ja niihin syntyviä asukastiloja voidaan kehittää?
Pääterveysasemalla Hyrylässä alkaa muutaman kuukauden kestävä remontti loka-marraskuun vaihteessa. Vastaanottopalvelujen henkilökunta muuttaa remontin tieltä viikolla 44 eli 29.10.-2.11.2018, jolloin vastaanotoilla hoidetaan vain kiireellistä hoitoa tarvitsevat potilaat.
Tuusulan kunnanhallitus pitää seuraavat julkiset kokouksensa 24.9. ja 19.11. Ennen julkisia kokouksia Tuusula järjestää kuntalaisille kyselytunnin. 
Tiedoksenne Tuusulan kunnan ja Tuusulan sisäilmajaoston järjestämä sisäilmailta 14.5.2018 kello 18-20. Paikkana on Rykmentinpuiston ruokala. Tarjolla on mielenkiintoisia puheenvuoroja ja monipuolinen katsaus sisäilma-asioihin.
Budjetissa jatketaan työllistävää politiikkaa, jonka tuloksena yhä useampi työtön on saanut töitä. Työttömiä työnhakijoita on nyt jopa lähes 50 000 vähemmän, kuin vuosi sitten.
MÄNTYMÄKI -KIINTEISTÖN MYYNTI
Perusteellisista, vakavalla mielellä käydyistä keskusteluista huolimatta edellytyksiä jatkaa yhteistyötä Keskustan, Perussuomalaisten ja Kokoomuksen kesken hallituksessa ei tässä tilanteessa löytynyt.
Tiedote. Julkaistu: 01.06.2017, 22:46 Tuusulan kunta
Tiedote. Julkaisuvapaa: 22.04.2017 klo 13:45 Suomen Keskusta r.p.
Tuusulan Keskusta on nimennyt kuntavaaliehdokkaitaan useammassa yleiskokouksessa syksyn ja alkutalven aikana. Mukaan on tähän mennessä lähtenyt 27 monipuolisesti, elämän eri alueita edustavaa tulevaisuuden tekijää.
RSS ATOM